torstai 17. tammikuuta 2013

Auton pysäyttäminen puoliksi pyörätielle

Autoja (ja lunta) Marssitien pyörätiellä.
Tässä pari ajatusta pinttyneestä tavasta pikaisen auton pysäyttämisen yhteydessä. Herätteenä kirjoittamiselle toimi joka-arkiaamuinen häröily Lappeenrannan Marssitiellä Steinerkoulun edustalla. Avaudun tässä jutussa tämän Steiner-koulun esimerkin kautta mutta mietteet ovat toki sovellettavissa myös muihin paikkoihin joissa auton pysäyttämisen tai pysäköimisen houkutus pyörätielle tai jalkakäytävälle on suuri.

Saattoliikenteessä on hyvin usein tapana tapana pysähtyä tai pysäköidä auto puoliksi pyörätielle. Näin tehdään  varsinkin tilanteissa, joissa ajoradalla vallitsee pysäköimiskielto. Tavan taustalla lienee tämän tapaista ajatelua: "tähän paikkaan pysähtyessäni hidastan muiden autojen liikkumista, pysäköin siis autoni puoliksi pyörätien puolelle jotta muut autot pääsevät vähemmällä vaivalla ohi". Toisaalta oletan myös, että useimmat eivät ajattele asiaa se kummemmin, vaan toistavat opittua ja kopioitua toimintamallia lihasmuistista.

Ajattelu olisi kuitenkin suotavaa jos tilannetta tarkastellaan liikennesääntöjen tai liikenneturvallisuuden vinkkelistä. Liikennesäännöt kieltävät pysäköimisen pysäköimiskieltoalueella. Sen sijaan saattoajossa tarvittava henkilön noukkiminen kyytiin tai kyydistä jättäminen ovat pysähtymistä, joka on pysäköimiskieltoalueella sallittu. Pyörätielle pysähtyminen ja pysäköiminen on lain mukaan aina ensisijaisesti kielletty. Poikkeus kuuluu näin:

Polkupyörän ja mopon saa pysäyttää ja pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle. Muunkin ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle ja pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, milloin läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei kuitenkaan saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä ja pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä.

Siis, milloin käytettävissä ei ole muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa saa auton pysäyttää pyörätielle. Mutta melkein aina tämä sopiva paikka on juurikin siinä samassa paikassa puoli auton mittaa ajoradalle päin. Lain mukaan auto siis tulee pysäyttää kokonaan ajoradan puolelle. Tai ainakin ajattelun pitäisi viimeistään tässä vaiheessa käynnistyä tavoitteena keksiä se lainmukainen syy jonka avulla perustella pyörätielle pysäköiminen. Steinerkoulun kohdalla tätä perustetta ei ole. Steinerkoulun kohdalla ei toimi myöskään alussa mainittu vääräoppinen peruste sujuvoittaa muuta autoliikennettä pysähtymisen aikana. Vastaantulevaa autoliikennettä kun on erittäin vähän ja näin ollen takaa tulevat autot pääsevät pysähtyneestä ohi täysin vaivatta kaistaa vaihtamalla.

Liikenneturvallisuuden kannalta puoliksi pyörätielle pysäyttäminen aiheuttaa helposti enemmän vaaratilanteita kuin vähentää niitä. Pyörätielle nouseva auto vaikuttaa aina pyörätien liikenteeseen. Steinerkoulun kohdalla on vilkas kevyt liikenne joka varsinkin aamulla saattoaikaan on Marssitien autoliikennettä lukuisampaa. Lisäksi alamäki nostaa pyöräilijöiden nopeuksia. Puolet pyörätiestä valtaava auto on kuitenkin vasta puoli ongelmaa. Toinen puolisko muodostuu auton aukeavasta ovesta ja autosta ulostautuvista henkilöistä jotka jäävät hetkeksi vielä huikkaamaan autoon hyvästejä tai odottamaan muita autosta nousevia henkilöitä. Näin koko pyörätie on vallattu. Oven aukeaminen yllättäen on kuitenkin se vakavin ongelma tilanteessa jossa pyörätien leveyttä ei ole enää käytettävänä väistämiseen. Oven avaaja (Steinerkoulun kohdalla monesti lapsi) ei useinkaan tule tarkastaneeksi onko oven aukaisuun sopiva hetki vai onko pyöräilijä juuri auton rinnalla törmäämäisillään avautuvaan oveen.

Eli. Pysähtyessään puoliksi pyörätielle, autoilija rikkoo lakia, vaikeuttaa kevyen liikenteen kulkua ja tuottaa vaaratilanteita. Käytännössä pyöräilijä on se, joka joutuu autoilijan vastuutonta toimintaa omalla toiminnallaan kompensoimaan jotta onnettomuudelta vältyttäisiin. Pyöräilijä hidastaa vauhtia, ennakoi yllättävää oven aukeamista ja väistää väylällä arvaamattomasti liikehtiviä autoista nousevia henkilöitä. Pieni vaiva, kyllä! Mutta vielä pienempi vaiva olisi autoilijalle hoitaa pysähtyminen lain velvoittamalla tavalla.

 

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Juna-aseman pyöräparkki tuhdisti hangessa

Lappeenrannan Matkakeskuksen pyöräparkki on surullisessa jamassa. Aiemmassa postissa Lappeenranta vastaan Kouvola on jo asiaa aiheesta.

Talvi tulla tupsahti taivaalta joskus marraskuussa ja parin aamuisen asemalle saapumisen ajan katselin aseman täysin heitteille jätettyä pyöräparkkia etsiessäni korvaavaa pysäköintipaikkaa fillarille. Joulukuun alussa näky oli tämä:

 Ja viikkoa myöhemmin näytti tältä:

En enää malttanut olla antamatta palautetta VR:n lipunmyyntiin telineiden tolasta. Pyysin lumitöitä tehdyksi. Ystävälliset asiakaspalvelijat eivät olleet varmoja kenen ylläpidossa pyöräparkki on, mutta lupasivat selvittää asian ja välittää tiedon oikealle taholle. Nyt tammikuun puolessa välissä näky on tämä:

Guten tag vaan sinne kunnossapidon vastaavalle, missä lienetkin. Lumen valtaamissa telineissä on kyllä yksi hyvä puoli: nykytilanne paljastaa mitkä pyörät ovat hylättyjä. Eli suunnilleen kaikki mitä näissä kuvissa näkyy. Ja oletan että myöskään nämä ostoskärryt eivät ole päivittäisessä aktiivikäytössä:
 
Esitänkin siis seuraavaa: pyöräparkki on otettava kunnollisen kunnossapidon piiriin ja samalla tulee siivota hylätyt pyörät pois. Vaikka poliisin huutokaupan kautta uudelleen varastettavaksi mutta pois noista telineistä. Esimerkkiä pyörien siivoamiseen voi ottaa mm. Helsingistä (linkki Metro-lehden uutiseen).

Kirjoittajat esittäytyvät

"Voinko mennä sinne pyörällä?"  Siinä kysymys, jota huomaan pohtivani aina kun olen lähdössä töihin, harrastuksiin, ostoksille tai mihin milloinkin mieleni tekee. Lähes aina vastaan itselleni "voin" ja hyppään pyörän selkään.

Lappeenrannassa useimmat asiat ovat korkeintaan puolen tunnin pyöräilymatkan päässä ja korkeuserot verraten vähäiset. Pyöräreitit kulkevat kauniilla paikoilla Saimaan rannoilla ja viihtyisillä, metsäisillä asuinalueilla. Silti kovin harva pyöräilee, varsinkaan ympärivuotisesti.  Aika moni tammikuinen vastaantulija (kuten vaikkapa Matti, joka kirjoittaa tuossa alla) on jossain määrin tulkittavissa pyöräilyn harrastajaksi -- valot, kypärä ja nastarenkaat kertovat, että asiaa on ajateltu enemmänkin.

Taidonnäyte josta blogi sai alkunsa
Minulle(kin) pyöräily on liikennemuodon lisäksi myös harrastus. Metsäpoluilla poljetut kilometrit auttavat selviytymään Lappeenrannan kaduilla, joita ei todellakaan ole suunniteltu edistämään sujuvaa pyöräilyä. Pärjään toistaiseksi hyvin, vaikka pyörätie (tai koko tie) puuttuisi.

Miksi sitten aloitin tämän blogin kirjoittamisen? Minulle ei riitä, että selviydyn pyörällä perille yli kanttikivien, läpi aurausvallien ja ohi pyöräteille pysäköityjen autojen. Myös pyöräilyn pitää selviytyä perille, liikenteeksi muiden liikennemuotojen joukkoon. Pyöräily kuuluu kaikille, ei vain aktiivisille harrastajille. Myös täällä Lappeenrannassa.

-- Tomi Lapinlampi




Terve!
Tomi on ansiokkaasti kirjannut Lappeenrannan pyöräteiden erikoisuuksia tähän blogiin ja sain kunnian tulla kutsutuksi mukaan kirjaamaan näkemyksiä ja kokemuksia. Olen joka paikkaan pyörällä kulkeva lappeenrantalainen, perheellinen ja virastossa työssäkäyvä. Kesällä alla on maantiepyörä, talvella cyclokrossari, aseman telineeseen jää monesti pappapyörä ja joskus mukana (kaikkialle) kulkee taitettava Brompton. 

Ajan toki myös autolla, usein kävelen ja monesti juoksen. Koitan näissä blogiteksteissä saada aikaan myös jonkin sortin analyysia pelkän nurinan sijasta. Pyrin kirjaamaan asioita blogin tyylille uskollisena runsaiden kuvien kera. Toivottavasti saadaan Tomin kanssa paljon asiaa aikaiseksi. Levittäkää tietoa blogista ja vinkatkaa aiheita!

-- Matti Pesu