tiistai 8. toukokuuta 2012

Tekninen lautakunta jarruttaa liikenneturvallisuuden parannuksia


Lappeenrannan tekninen lautakunta käsitteli kokouksessaan 2.5.2012  liikenneturvallisuussuunnitelman ja hidastepisteytyksen mukaisia liikenneympäristön kehittämiskohteita.  Kohteet oli jaettu kahteen pääryhmään: liikennemerkkimuutokset ja rakenteelliset parannukset.

 Liikennemerkkimuutoksista merkittävin on nopeusrajoitusten tarkistus ja "sallittu mopoille" -lisäkilpien poisto useilta kevyen liikenteen väyliltä.
Rakenteelliset muutokset vesittyivät teknisen lautakunnan käsittelyssä: Kaikki yliopiston läheisyyteen kaavaillut kevyen liikenteen turvallisuutta lisäävät muutokset poistettiin listalta yliopiston palkkalistoilla olevan Sami Jokelaisen tekemän esityksen pohjalta. On syytä muistaa, että Lappeenrannan teknillinen yliopisto ajaa näyttävästi Green Campus -hanketta, jossa halutaan rakentaa kestävää maailmaa ja mm. lainataan yliopiston mainoksilla varustettuja sähköavusteisia polkupyöriä. Ehkäpä sähköavusteiset polkupyörät eivät tarvitse turvallisempia pyöräilyreittejä? 

Tekninen lautakunta kuitenkin unohti itse hyväksyneensä maankäyttösopimuksen, jonka kaupunginhallitus myöhemmin vahvisti. Sopimus lausuu:


Lappeenrannan Seudun Opiskelija-asuntosäätiö maksaa kaupungille uuden asemakaavan perusteella vuokraamansa tontin 64-81-4 arvonnoususta 40 % osuuden eli 39.502 €. Kaupunki käyttää korvauksen alueen yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin: Skinnarilankadun ja Teknologiapuistonkadun liittymän parantamiseen sekä kevyen liikenteen turvallisuuden parantamiseen.


Lisäkilpi 863
Toisaalta kaikki liikennemerkkimuutokset hyväksyttiin sellaisinaan. Mainitut rakenteellisten uudistusten listalta poistetut Skinnarilankadun risteykset saavat siis ainakin uusia liikennemerkkejä. Laserkadun risteykseen tulee STOP-merkki ja kaikkiin risteyksiin lisäkilpi, joka varoittaa kaksisuuntaisesta pyöräliikenteestä.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti