torstai 8. elokuuta 2013

Valtakadun pyöräkaistat

Pyöräkaista Lappeenrannan Valtakadulla


Lappeenrannan keskustan läpi kulkeva Valtakatu on pyöräilylle vastakohtien maailma: Kaksi osuutta kadusta on uudistettu, leveiden jalkakäytävien välissä kulkee yksisuuntainen autokaista ja kaksisuuntainen pyörätie. Uudistettujen osuuksien välissä, Kirkkokadun ja Kauppakadun välillä liikenne kulkee vielä vanhaa, kaksisuuntaista katua pitkin. Tämä katuosuus eli Marian aukio odottaa Tapanaisen talon tontin ja siihen liittyvän parkkihallin rakentamista.

Odotus on kestänyt jo vuosia, eikä loppua näy. Väliaikaiseksi ratkaisuksi tehtiin valkealla sulkuviivalla ajoradasta erotettu kaksisuuntainen pyörätie, joka oli vaarallinen erityisesti lännestä itään kulkeville pyöräilijöille.
Kaupunki ei halunnut ryhtyä pyörätien parannustoimiin vaikka vaadimme sitä ponnekkaasti, sillä tulevan parkkihallin rakennustöiden yhteydessä koko Marian aukio kaivetaan auki. Mikä siis neuvoksi?

Kaupungin ehdotus oli yllättävä: sulkuviivalla ajoradasta erotettu kaksisuuntainen pyörätie poistettaisiin ja kadun varteen, entisen pyörätien paikalle, tulisi pysäköintipaikkoja. Pyöräilijät siirtyisivät ajoradalle autojen sekaan. Ehdotus poikkesi merkittävästi siitä mitä olimme kaupungilta vaatineet (reunakivellä tai jollain muulla rakenteella ajoradasta erotettu pyörätie entisellä paikallaan). Ajatus pyöräkaistoista syntyi tässä vaiheessa: Miten muuttunut liikennejärjestely parhaiten kerrotaan kadun käyttäjille?

Samanlainen muutos eli pyörätien poisto oli toteutettu Torikadulle jo kesällä 2012, mutta sinne ei maalattu erillisiä pyöräkaistoja. Pyöräilijät ajavatkin yleensä jalkakäytävillä Kauppakadun ja Kipparinkadun välillä. Pyörätien poisto Torikadulta ei herättänyt laajaa huomiota tai keskustelua, vaikka kesäisenä pyöräreittinä se on lähes yhtä vilkas kuin Valtakatu. Valtakadun pyöräilyjärjestelyjä on viime päivinä käsitelty ainakin seuraavissa medioissa:


Aluksi on kuitenkin syytä kerrata mistä puhutaan.

Mikä pyöräkaista on ja miten siinä ajetaan?

  • pyöräkaista on ajoradasta tiemerkinnällä erotettu polkupyörille ja mopoille tarkoitettu yksisuuntainen kaista. Muut ajoneuvot saavat käyttää pyöräkaistaa kääntymiseen ja ryhmittymiseen.
  • pyöräilijän ei ole pakko pysytellä pyöräkaistalla: omassa ajosuunnassa voi ajaa myös autokaistan puolella tai pysäköintipaikkojen kohdalla, mikäli niillä on tilaa.
  • pyöräkaistaa (tai autojen ajokaistaa) ei saa ajaa väärään suuntaan. Pyörät ja autot noudattavat oikeanpuoleista liikennettä.
  • pyöräkaistalle ei saa pysäköidä
  • Kirkon vierestä kulkevalta pyöräkaistalta tulija on Kirkkokadun ja Valtakadun risteyksessä tasa-arvoisessa asemassa risteyksen autoliikenteen kanssa. Oikealta tulevalla on etuajo-oikeus, vasemmalta tuleva väistää.

Pyöräkaistojen maalaus on aloitettu ja vanha pyörätie on poistettu. On arvioinnin aika.

Hyvää

  • Pyöräilijällä on nyt juridisesti selkeä paikka ajoradalla liikenteen seassa, myös maalausten ollessa lumen peitossa. Aiemmin ristiriitaiset ja osin lainvastaiset liikennemerkit ja katurakenteet aiheuttivat mahdollisuuden arvaamattomalle tulkinnoille onnettomuustilanteessa.
  • Liikennemerkit eivät enää ole ristiriidassa tiemerkintöjen kanssa.
  • Lappeen kirkon edestä itään pyöräilevä on tasa-arvoinen Kirkkokadun ja Valtakadun risteyksessä. Pohjoisesta Kirkkokadun mäkeä nousevat autot väistävät itään kulkevaa pyöräilijää.

Huonoa 

  • Pyöräilyyn varattu "kokonaistila" väheni, pääasiassa uusien pysäköintipaikkojen vuoksi.
  • Pyöräkaistoista tehtiin vain 80cm leveät. (Pyöräkaistan leveys on Tiehallinnon suunnitteluohjeiden mukaan 1,25–2,5 m).
  • Pyöräkaistat ovat kiinni pysäköintipaikoissa: avautuvat autojen ovet sekä peruuttavat autot aiheuttavat vaaran ohikulkeville pyöräilijöille
  • Tiemerkinnät kuluvat. Merkinnät on ehdottomasti uudistettava vuosittain.
  • Liittyminen pyörätieltä lännestä itään kulkevalle pyöräkaistalle Tassoksen kulmalla ja pyöräkaistalta pyörätielle Kirkkokadun risteyksessä on monimutkaista

Ongelmatilanteet ovat nähtävissä jo nyt

 
Valtakadun pyöräkaistoihin liittyy ongelmia, jotka ovat tunnistetavissa jo nyt:

1.&2.
Lännestä tulevan pyöräliikenteen siirtyminen puiston puolelle Kauppakadun risteyksessä sekä siirtyminen takaisin pyörätielle Kirkkokadun risteyksessä. Tämä on koko järjestelyn suurin kipupiste. Pyöräilijän täytyy molemmissa kohdissa siirtyessään läpäistä saman suuntaisesti kulkeva autoliikennevirta sekä väistää oikealta tulevaa liikennettä ja jalankulkijoita suojatiellä. Huomaavatko autot takaviistosta tulevan pyöräilijän? Tullaanko pyöräliikenteen sujuvuutta vielä parantamaan risteysalueiden merkinnöillä, aihetta olisi.












 3.
Kirkon puolella katua peruuttamalla parkista lähtevät autot tulevat erittäin vaarallisesti pyöräilijän eteen. Toisaalta tähän parkkiin huonosti pysäköidyt autot muodostavat muutenkin esteen pyöräkaistalle.





Ilmeisesti autot kuuluu tässä kohdassa pysäköidä keula pitkälle kanttikiven päälle. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu, seurauksena oitis pyöräkaistan tukkeutuminen. Onneksi pyöräilijä voi kiertää esteen ajoradan puolelta.

4.
City-korttelin parkkipaikan liittymä. Maalauksien puolesta kohta on ihan selkeä, mutta miten on näkyvyyden laita siinä vaiheessa kun kadunvarsi on pysäköity täyteen autoja? Onko parkkipaikalta poistuvalla autolla riittävä näkyvyys myös pyöräilijöiden havaitsemiseen? Olisiko pitänyt varata pidempi matka kadunvarresta vapaaksi "risteysalueeksi"?





perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lupaus pyöräkaistoista

Kohta ne ovat täällä! Kauan odotetut pyöräkaistat! Valtakatuun on jo merkitty maalilla tulevien kaistojen paikat.

Myös Etelä-Saimaa uutisoi aiheesta. Kaistojen maalailun pitäisi tapahtua vielä heinäkuun puolella.

Blogi palaa aiheeseen kunhan kaistat ovat valmiit.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Miksi, oi miksi?

Päivän vitsi:
Lappeenrantalainen, lappeenrantalainen ja lappeenrantalainen ajoivat autolla ja näkivät hassuja merkkejä tien vieressä.



Sitten he pysäköivät pyörätielle ja totesivat: nuo kyltit on varmaa venäläisii varten ku ne ei noudata sääntöjä. Vitsit sikseen. Tämän postin kaikki kuvat ovat Lappeenrannasta ja kuvissa näkyvät autot ovat kaikki suomalaisin kilvin varustettuja. Kuvat on enimmäkseen otettu viimeisen parin viikon aikana joskin mukaan mahtuu muutama kuva viime talvelta.







Laki kieltää hyvin yksiselitteisesti pysäköinnin puoliksi tai kokonaan pyörätielle, oli kadunvarsipysäköinti sitten sallittu tai kielletty pysäköinti- tai pysähtymiskieltomerkillä. Lain mukainen paikka pysäyttää tai pysäköidä auto on ajoradalla.




maanantai 1. heinäkuuta 2013

Hellettä ja pieniä tekoja liikenteessä

Tapahtui maantiellä jossain Taipalsaaren takamaastoissa: Maantiepyörä kulkee hiljaista tien vartta. Takaa tulee auto, jonka kuljettaja tööttää lyhyen äänimerkin hyvissä ajoin ennen pyöräilijän ohittamista. Pyöräilijä huomaa auton ajoissa, pitää linjansa ja ohitus sujuu kaikin puolin hyvin. Pyöräilijä kiittää autoilijaa merkinannosta käden heilautuksella, autoilija vastaa samanlaisella vilkutuksella. Kummallakaan ei ole yksittäisiä sormia pystyssä.

Tapahtui risteyksessä Huhtiniemen lähellä: pyöräilijä tulee risteykseen jossa hänellä on väistämisvelvollisuus. Autoilija lähestyy samaa risteystä ja on jatkamassa etuoikeutettuna matkaansa kun pyörätien jatkeelle auton eteen singahtaa hurjalla vauhdilla (kuulokkeet korvilla tietysti) toinen fillaristi. Auto tekee paniikkijarrutuksen ja törmäykseltä vältytään. Vuoroaan odottanut pyöräilijä saavuttaa hetken kuluttua sinkoilijan ja kysyy: "oot sie ihan sekasin?". Vastaus kuuluu hymyillen ilman katumuksen hitustakaan:"vähäsen". Sen enempää sinkoilijan mielenterveyttä ei jäädä tien päällä luotaamaan.

Ensimmäisestä tapauksesta jäi kulkijoille lämmin fiilis, jälkimmäinen jätti onton tunteen. Fillarilla kulkevat löytävät monesti huomautettavaa autolla liikkuvien liikennekäyttäytymisestä. Sama toimii toki toisinpäin. Aihetta on tietysti molempiin näkymyksiin mutta liikenteessä yksilöt tekevät ratkaisut käyttäytyä vastuullisesti tai jättää säännöt noudattamatta. Tai olla tuntematta säännöt. Tai huomioida muut liikkujat. Suurin osa meistä on jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja autoilijoita.


Noudattakaamme siis sääntöjä ja huomioikaamme muut liikkujat. Ja pidetään silmät auki helteen sekoittamien sinkoilijoiden varalta. Sääntöjen tuntemuksen voit testata täältä:

 Pyöräilijä: Testaa osaatko liikennesäännöt



Kaikki oikein testissä tai sinulle nauraa jopa kuollut hylje.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Valtakadulle muutoksia

Etelä-Saimaa uutisoi tänään 18.6 otsikolla "Pieniä parannuksia luvassa" Valtakadun pyörätien muutossuunnitelmista. Lyhyesti referoiden:
  • Valtakadun sulkuviivapyörätien merkinnät ja pinnoite ovat rapautuneet kelvottomaan kuntoon
  • Nykyinen ratkaisu poistetaan ja maalauksilla erotettu yksisuuntainen pyöräkaista perustetaan molemmille puolille katua.
  • Uudet järjestelyt tehdään heti kun katu voidaan maalata ja se voidaan maalata heti kun asfaltti on uusittu. Arvio on vielä kesäkuun aikana.
Tämä on hyvä uutinen! Kauan on tuohon kylän vilkkaimpaan kohtaan odotettu lain mukaista pyörätiejärjestelyä. Jäämme innolla odottamaan miten uudet pyörätiet toteutetaan.

Valtakadun kehittämisen lisäksi uutisessa kaupungin suunnittelusta vastaavat virkamiehet kertovat pyöräteiden kehittämishankkeista. Jutun mukaan tarkoitus on ensivaiheessa tunnistaa ns. pyöräilyn pääväylät ja kohdistaa sitten parannustoimenpiteitä näille väylille. Lisäksi myös pyörällä liikkuvia kaupunkilaisia kuullaan suunnittelussa aiempaa enemmän.

Hyvä homma. Tiedottamisen ja osallistamisen avulla suunnitelusta tulee läpinäkyvämpää ja paremmin pyöräteiden käyttäjiä palvelevaa.
Huhtikuussa napattu näkymä Valtakadulta. Kohta tilanne paranee?

torstai 30. toukokuuta 2013

Vuoden työmatkapyöräilijä 2013

Lappeenrannan vuoden 2013 työmatkapyöräilijä on valittu. Tittelin ansaitsi Jukka Kotisalo Liikennevirastosta. Jukka kuljettaa päivittäisen ja ympärivuotisen fillarilla taittuvan työmatkansa päätteeksi myös jälkikasvua päiväkotiin ja päiväkodista polkupyörällä sekä on tiedoin, taidoin ja varustein valmistautunut kaikkiin pyöräilyolosuhteisiin. Jukka antaa pitkäjänteisellä toiminnallaan hyvää mallia niin nuorille kuin vanhoillekin kulkijoille.




Koska valinta ei tälläkään kertaa ollut helppo, halusi raati palkita myös muita ansioituneita ja vannoutuneita pyöräilijöitä. Muut palkitut pyöräilijät ovat:
  • Helena Vihavainen, Sammonlahden päiväkoti
  • Lauri Sihvo, Itä-Suomen koulun 8 lk.
  • Minna Peltonen, Karhuvuoren päiväkoti
  • Mirja Hämäläinen, Mikeva -palvelukoti


Valinnan perusteina oli tuttuun tapaan mm. ympärivuotinen ja säätä pelkäämätön pyöräily, muiden kannustaminen ja positiivinen asenne. Lisäksi raati halusi tällä kertaa erityisesti painottaa hyvän esimerkin näyttämistä nuorisolle ja lapsille.

Henkilöiden palkitsemisessa oli mukana Urheilu Koskimies, Saimaan Latu ry, Kastelli talot sekä Kukkakauppa Nyberg Lappeenrannasta.

Onnittelut kaikille valituille henkilöille ja hyvin rullaavaa pyöräilykesää!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Historiaa pyöräillen Etelä-Karjalassa

Entäs jos ei aina ajaisikaan pyörälenkkiä kieli vyön alla? Jos ei lähtisikään muille maille museoihin ihmettelemään maailmaa. Onko Lappeenrannassa jotain muutakin nähtävää Linnoituksen, Sataman ja Saimaan kanavan ohella? Pyörä alle siis ja rauhassa oman seudun vähemmälle huomiolle jääneisiin kohteisiin tutustumaan.

Paikkatietoikkunasta löytyy kartalle aseteltuna muutamia aineistoja joiden avulla voi rakentaa pyörälenkkiinsä "paikallishistoriallisen viitekehyksen". Tässä pari esimerkkiä rakennushistoriaan, muinaisiin kohteisiin, luontoon ja maantieteeseen liittyen. Uusimmista vanhimpiin.

  1. Rakennusperintö ja rakennetut kulttuuriympäristöt. 
    • Rakennusperintökohteita kartalla klikkaamalla saat esille lisätietoa Museoviraston rekisteristä. Lappeenrannassa on monia listattuja rakennuksia.
    • Lappeenrannasta ei varsinaisia museoteitä löydy mutta Imatralta ja Virojoelta löytyvät lähimmät. Nämä ovat pyöräilijälle ihanteellisia teitä, löytyy mäkeä ja mutkaa.
  2. Muinaiskohteet
    • Näitä on paljon. Heti tarkastamaan ainakin se omasta lähimetsästä löytyvä pallo. Näidenkin tarkemmat tiedot löytyvät kohdetta kartalla klikkaamalla linkin takaa.
  3. Maaperä ja jääkauden "jätökset"
    • Maaperän laadusta ja muodosta voi päätellä sen syntytavan ja ajoituksen. Karttaselitteiden takaa löytyvät värien selitykset. Karkeasti yleistäen vihreät ovat lajittuneita hiekka- ja soramaita jotka ovat syntyneet jäätiköltä virtaaviin jokiin ja niiden suistoihin. Muukonkangas ja Lappeenrannan lentokenttä ensimmäisellä Salpausselällä sekä Pönniälänkangas toisella Salpausselällä lienevät syntyneet jokien suille jäätikön viipyessä hyvän tovin paikallaan kylmempien jaksojen aikana. Punasävyiset moreeni- ja kalliomaat ovat seurausta liikkuneesta jään kulutuksesta tai jään paikalleensulamisesta jäljelle jääneestä sekakokoisesta aineksesta.
  


Aika kauas harhautui ajatus pyöräilystä. Fillari alle ja maastoon mestoja ihmettelemään.